Normit ja ohjeet 2024

Työsuoritus. Lastin purkaminen Dnro 05/1462

A oli pysäköinyt henkilöautonsa kotipihalleen ja ryhtynyt purkamaan autosta ostoskoreja. Vietyään kaksi ostoskoria sisään A palasi vielä hakemaan ostoksia auton tavaratilasta. Pitäen ostoskoria toisessa kädessään hän ryhtyi vetämään kiinni auton takaluukkua. Tällöin hän menetti tasapainonsa ja takaluukun lukko osui hänen suuhunsa aiheuttaen henkilövahingon. A vaati korvausta henkilövahingostaan autonsa liikennevakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö pyysi lausuntoa liikennevahinkolautakunnalta katsoen, että kyseessä oli liikennevakuutuslain 5 §:n 1 kohdan tarkoittama lastin purkamistilanne, joka on rajattu liikennevakuutuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta.

Lautakunta toteaa, että ajoneuvo on liikennevakuutuslain mukaan liikenteessä silloin, kun sitä käytetään henkilön tai tavaran kuljettamiseen tai se on muuten liikenteessä, esimerkiksi pysäköitynä. Liikenteeseen käyttämiseksi katsotaan myös kuljettajan tai matkustajan ajoneuvoon nouseminen tai sieltä poistuminen samoin kuin ajoneuvon lastaaminen tai purkaminen. Liikenteeseen käyttämisen riski voi toteutua myös silloin kun ajoneuvo on liikkumattomana tai sillä lähdetään liikkeelle, jos aiottu toimenpide liittyy välittömästi ajoneuvon liikenteeseen saamiseen.

Liikennevakuutuslain 5 §:ssä säädetään vahingon kohdentumisen perusteella lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä vahingoista. Pykälän 1 kohdan mukaan vahinkoa ei korvata moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, kun vahinko on kohdistunut kuormauksen, kuorman purkamisen tai muun työsuorituksen kestäessä tämän moottoriajoneuvon ollessa liikkumattomana ajoneuvon omistajaan, kuljettajaan tai muuhun henkilöön, joka suorittaa tässä tarkoitettua työtä.

Lautakunta totesi, että edellä selostetussa lainkohdassa tarkoitettu lastin purkaminen rinnastetaan työsuoritukseen. Puheena olevassa tilanteessa vahingon ei voida katsoa tapahtuneen 5 §:n 1 kohdan tarkoittamassa tilanteessa, koska takaluukun sulkeminen liittyy kiinteästi ajoneuvon liikenteeseen käyttämiseen. Vahinko on siten aiheutunut moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä.

Lautakunta suositti, että vakuutusyhtiö korvaisi A:n henkilövahingon liikennevakuutuslain 1 §:n nojalla.