Lautakunta

LIIKENNEVAHINKOLAUTAKUNTA                    

SOVELTAMISOHJE 6/2013    

TYÖNTEKIJÄIN TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUN, PALKANSAAJAN PÄIVÄRAHAMAKSUN JA PALKANSAAJAN TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSUN HUOMIOON OTTAMINEN LIIKENNEVAKUUTUSLAIN PERUSTEELLA MAKSETTAVISSA ANSIONMENETYSKORVAUKSISSA VUONNA 2014

Työtekijämaksut koostuvat kolmesta henkilön työ- tai virkasuhteessa saaman työtulon perusteella perittävästä maksusta.

Työntekijän eläkelain (395/2006) 153 §:ssä tarkoitettu työntekijän työeläkemaksu on sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (818/2013) 1 §:n mukaan alle 53-vuotiaalla työntekijällä 5,55 % ja 53 vuotta täyttäneellä työntekijällä 7,05 %. Ansionmenetyksenkorvauksiin yleisesti liittyvien arvionvaraisten tekijöiden vuoksi liikennevahinkolautakunta katsoo, että vähennyksen huomioon ottaminen kaikissa ikäluokissa yhtä suurena eli 5,55 %:n suuruisena on perusteltua.

Valtioneuvoston asetuksen (808/2013) 2 §:n mukainen työntekijän sairausvakuutuksen päivärahamaksu on 0,84 % palkasta.

Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevan lain (970/2013) 18 §:n mukaan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,50 % palkasta.

Työntekijämaksujen yhteismäärä on 1.1.2014 alkaen 6,89 % palkasta. Ohimenevän työkyvyttömyyden perusteella maksettavasta ansionmenetyksen korvauksesta on siten vähennettävä 1.1.2014 alkaen ennen veroja 6,89 %.

Soveltamisohjeen 7/2005 mukaisesti ohimenevän ansionmenetyksen korvauksesta on vähennettävä työntekijän työeläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksu näiden maksujen kulloisenkin määrän suuruisina niissä tapauksissa, joissa korvaus perustuu työnantajan ilmoitukseen tai muuhun selvitykseen vahinkoa kärsineen todellisesta palkkatulosta. Kyseistä vähennystä ei pääsääntöisesti tehdä sen kuukauden jälkeen, jona työkyvyttömyyden alkamisesta on tullut kuluneeksi 24 kuukautta.

Työttömyysetuuden perusteella suoritettavasta korvauksesta ei vähennetä työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua.

LIIKENNEVAHINKOLAUTAKUNTA

Vuosikertomukset