Lautakunta

LIIKENNEVAHINKOLAUTAKUNTA

SOVELTAMISOHJE 1/2008

Liikennevahinkolautakunnan istunto 14.12.2007

VUOSIANSIOLASKELMAN LAATIMINEN

Korvauskäytännössä on ilmennyt epäselvyyksiä vuosiansion tason määrittelyssä. Vuosiansio määritellään korvausperusteen syntyajankohdan tasossa. Tällä ajankohdalla tarkoitetaan vuosiansiota määriteltäessä työkyvyttömyyden alkamisvuoden tasoa. Korvausperusteen syntyajankohta voi siis olla myöhempi ajankohta kuin liikennevahingon sattumisvuosi eli ns. kolarivuosi. Muutoksena aikaisempaan on se, ettei vuosiansiota enää esitetä 1.9.2008 alkaen tehtävissä lausuntopyynnöissä ja vastineissa liikennevahingon sattumisvuoden tasossa vaan korvausperusteen syntyajankohdan tasossa.

Eräiden liikennevahinkokorvausten sitomisesta palkkatasoon annetun lain (1097/2005) 1 §:n 2 momentin mukaan ansionmenetyksen ja elatuksen menetyksen määrittämistä varten eri vuosien ansiotulot tarkistetaan vahinkovuoden tasoon työntekijäin eläkelain 7 b §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella Liikennevahinkolautakunnan asiasta antaman soveltamisohjeen 2/2006 mukaan.

Esimerkki

Vahinkoa kärsinyt on ollut liikennevahingossa ennen vuotta 2003, jonka jälkeen hän on kyennyt vammansa puolesta ansiotyöhön, kunnes hänet on todettu työkyvyttömäksi 100 %:n korvausasteella 1.9.2007 alkaen.

Korvauksen perusteena käytettävä vuosiansio on määritelty vahinkoa kärsineen vuosien 2003 - 2007 ansiotulojen keskiarvon perusteella. Vahinkoa kärsinyt on ennen todettua työkyvyttömyyttä ansainnut 1.1.- 31.8.2007 yhteensä 14 000 euroa, joten laskennallinen vuosiansio vuonna 2007 on 21 000 euroa.

Vamman jälkitilalla ei ole ollut tässä esimerkkitapauksessa vaikutusta vahinkoa kärsineen ansiotasoon ennen työkyvyttömyyden alkua.

Laskennallisesti vuosien 2003 - 2004 ansiot muunnetaan ensin aikaisemmin käytössä olleella ns. puoliväli-indeksillä vuoden 2005 tasolle, jonka jälkeen kyseiset ansiot jaetaan vuoden 2005 palkkakertoimella ja kerrotaan 2007 palkkakertoimella. Vuosien 2005 - 2006 ansiot jaetaan kyseisten vuosien palkkakertoimella ja kerrotaan vuoden 2007 palkkakertoimella.

vuosi

ansiotaso

puoliväli-indeksi

palkkakerroin

ansiot 2007

tasossa

2003

22 100

2103

24 637,40

2004

18 800

2151

20 490,82

2005

19 300

2191

1,028

20 651,75

2006

21 200

1,063

21 937,91

2007

21 000

1,100

21 000,00

Keskiarvo 2007 tasossa 21 743,58

Tarve muuntaa korvauksia liikennevahingon sattumisvuoden eli ns. kolarivuoden tasoon johtuu liikennevahinkojen korvausten jakojärjestelmästä. Nämä muunnot eivät saa vaikuttaa korvauksen määrään.

Lautakunta antaa liitteenä lomakkeen ja sen käyttöä ohjaavan esimerkin. Lomaketta on käytettävä vuosiansiolaskelmien ja perustelujen esittämiseen lautakunnalle ansionmenetystä ja elatuksen menettämistä koskevissa asioissa. Lomaketta tulee käyttää myös mahdollisen vuosiansiota koskevan vastineen liitteenä.

LIITTEET Esimerkkilaskelma

Lomake

Vuosikertomukset