Selitteet

Luvaton käyttö ym.

LV 15/1287

Lautakunnan istunto 22.4.2016

TAPAHTUMATIEDOT

A oli matkustajana B:n kuljettaman moottoripyörän kyydissä, kun pyörä suistui tieltä. A loukkaantui vaikeasti. B:n vakuutusyhtiölle antaman selvityksen mukaan pyörä oli hänellä korjattavana, eikä sen käytöstä ollut erikseen sovittu. Poliisin tutkintailmoituksesta käy ilmi, että moottoripyörän omistajan C:n mukaan hän oli luovuttanut pyörän korjattavaksi B:lle. C:n mukaan hän ei ollut antanut B:lle lupaa ajaa pyörällä. Esitutkinnan mukaan A ei muista liikennevahingosta mitään. B on kertonut esitutkinnassa, että A oli sekaisin tullessaan hänen luokseen ja oli kertonut B:lle valvoneensa useamman päivän peräkkäin. A:n piti päästä noutamaan lääkkeensä, mutta B:n mukaan hänen ei kannattanut ajaa (autolla). B oli sanonut A:lle, että tämä voisi mennä B:llä ”olevalla” moottoripyörällä sairaalaan. Lopulta B kuitenkin oli päättänyt, että hän vie A:n sairaalalle moottoripyörällä. B on erikseen kysyttäessä myöntänyt kiinnittäneensä moottoripyörään siihen kuulumattomat kilvet.

Moottoripyörälle liikennevakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö katsoi, että A:n korvaukset tulisi evätä kokonaisuudessaan hänen oman myötävaikutuksensa perusteella liikennevakuutuslain 7 §:n 1 ja 3 momenttien nojalla. Mainitun pykälän 1 momentissa säädetään, että jos joku on tahallisesti aiheuttanut itselleen henkilövahingon, korvausta suoritetaan ainoastaan siltä osin kuin muut olosuhteet ovat vaikuttaneet vahingon syntymiseen. Jos joku on törkeällä huolimattomuudella myötävaikuttanut kärsimänsä henkilövahingon syntymiseen, voidaan korvausta alentaa tai se evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista. Edelleen 3 momentin mukaan jos henkilö- tai omaisuusvahinko on aiheutunut vahinkoa kärsineen ollessa luvattomasti käyttöön otetussa ajoneuvossa ja hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää käyttöönoton luvattomuudesta, hänelle suoritetaan korvausta sen ajoneuvon liikennevakuutuksesta vain erityisestä syystä.

Vakuutusyhtiön lausuntopyynnön johdosta annetussa vastineessa katsottiin, että vakuutusyhtiön esitys korvausvelvollisuuden epäämisestä tulisi hylätä. Vastineessa todettiin muun muassa seuraavaa: Moottoripyörä oli ollut moottoripyörän kuljettajan B:n omakotitalon pihalla, kun A oli tullut pihaan. Kun B tarjoutui viemään A:n moottoripyörällä apteekkiin, niin A oli voinut luottaa siihen, että kyseessä on moottoripyörän kuljettajan oma moottoripyörä tai ainakin sellainen moottoripyörä, jota moottoripyörän kuljettajalla oli lupa kuljettaa. A:lla ei ollut mitään mahdollisuutta poistua turvallisesti moottoripyörän kyydistä. A ainoastaan yritti pysyä moottoripyörän kyydissä, jotta hän ei olisi loukkaantunut. A:lla ei ollut mitään myötävaikutusta tapahtumien kulkuun, vaan hän joutui tosiasiallisesti täysin sivullisena tilanteeseen, jossa moottoripyörän kuljettaja pakeni poliisiautoa liikenneturvallisuutta vaarantaen.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n 1 momentin mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.

Liikennevakuutuslain 7 §:n (1144/2002) 3 momentin mukaan, jos henkilö- tai omaisuusvahinko on aiheutunut vahinkoa kärsineen ollessa luvattomasti käyttöön otetussa ajoneuvossa ja hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää käyttöönoton luvattomuudesta, hänelle suoritetaan korvausta sen ajoneuvon liikennevakuutuksesta vain erityisestä syystä.

Liikennevahinkolautakunnasta annetun lain (441/2002) 4 §:n 2 momentin mukaan lautakunta voi antaa yleisiä soveltamissuosituksia liikennevakuutuslain mukaisissa korvausasioissa ja liikennevakuutuslain soveltamisen kannalta periaatteellisissa kysymyksissä. Liikennevahinkolautakunta on antanut liikennevahinkojen korvaustoimen yhtenäistämistä varten normeja ja ohjeita, jotka se on ottanut esitettyjen selvitysten ohella huomioon lausuntoa antaessaan.

Lautakunnan ohjeiden mukaan matkustajalla on luvattoman käyttöön oton suhteen velvollisuus ottaa asiasta selkoa. Kysymys on korvausta rajoittavasta perusteesta, joten korvauksen suorittamisesta kieltäytyvän tahon tulee osoittaa, että kysymyksessä olevassa tapauksessa on olemassa peruste korvauksen epäämiseen.

Lautakunta toteaa, että yksittäisessä ajoon lähtöä koskevassa tilanteessa matkustajan selvitysvelvollisuuden laajuus on riippuvainen niistä olosuhteista, joissa ajoon lähtö tapahtuu. Tapauskohtaisesti joudutaan arvioimaan, onko matkustaja tiennyt tai olisiko hänen pitänyt tietää ajoneuvon olleen luvattomasti käytössä. Tässä tapauksessa olosuhteista on esitetty niukasti selvitystä. Ajoon lähtö oli tapahtunut B:n pihalta, jossa moottoripyörä oli ollut. B:n ei ole väitettykään käynnistäneen moottoripyörää tavallisuudesta poikkeavalla tavalla eikä selvitystä ole esitetty muistakaan seikoista, joiden perusteella matkustajalle olisi voinut syntyä epäilys ajoneuvon luvattoman käytön mahdollisuudesta ja siihen liittyen matkustajan velvollisuudesta tarkemmin selvittää oikeutta ajoneuvon käyttöön. Sen sijaan on ilmoitettu moottoripyörän olleen jo pidempään B:n hallussa, mikä on ollut omiaan vahvistamaan olettamaa, että hänellä olisi ollut siihen käyttöoikeus. ei ole tuonut esille sellaisia seikkoja, mitkä osoittaisivat A:n tienneen tai hänen pitäneen tietää, ettei B:llä ollut lupaa ottaa kyseistä moottoripyörää käyttöönsä. Näin ollen A:lle maksettavaa korvausta ei voida tällä perusteella alentaa tai evätä.

B:n mukaan A oli ajon aikana liikehtinyt ajoa haittaavasti. B ei kuitenkaan ole kertonut, että niin olisi tapahtunut suistumistilanteessa tai välittömästi ennen sitä. Muutakaan selvitystä ei ole esitetty siitä, että suistuminen olisi johtanut A:n syystä. Tämän vuoksi hänen ei voida myöskään katsoa aiheuttaneen vahinkoa liikennevakuutuslain 7 § 1 momentin tarkoittamalla tavalla törkeällä huolimattomuudellaan. Näin ollen A:lle maksettavia korvauksia ei voida tälläkään perusteella alentaa.

Lautakunta oli yksimielinen.

Esittelijän muistio

A:n asiamiehen laatiman vastineen mukaan pyörä oli ollut sen kuljettajan omakotitalon pihalla, kun A tuli pihaan. Kun moottoripyörän kuljettaja tarjoutui viemään A:n moottoripyörällä apteekkiin, niin A oli vastineen mukaan voinut luottaa siihen, että kyseessä on moottoripyörän kuljettajan oma moottoripyörä tai ainakin sellainen moottoripyörä, jota moottoripyörän kuljettajalla oli lupa kuljettaa. Vastineessa ei kuitenkaan perustella sitä, mihin tämä luottamus voisi perustua.

Lautakunnan voimassa olevien normien ja ohjeiden mukaan matkustajalla on luvattoman käyttöönoton suhteen selonottovelvollisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että ajoon lähtöön liittyvistä olosuhteista riippuen matkustajan on varmistuttava, että kuljettajalla on lupa lähteä ajoon. Normaalisti selvittelyksi riittää tiedustelu kuljettajalta.

Vastineessa ja asiassa kokonaisuudessaan on esitetty varsin niukasti selvitystä kyseessä olevista olosuhteista. Kyse on vilpittömän mielen arvioinnista. B:n kuulustelukertomuksen perusteella A ja B tunsivat toisensa entuudestaan. A toi B:lle tavaroita säilytettäväksi.Coli luovuttanut moottoripyörän B:lle korjattavaksi, eikä hän ollut antanut B:lle lupaa ajaa pyörällä. B:n kuulustelukertomuksen mukaan pyörä oli ollut B:llä ”pari kuukautta korkeintaan”. Kyse ei ole ollut korjaukseen liittyvästä koeajosta, eikä tällaista ole väitettykään. Koeajoonkaan ei ole annettu lupaa. Kyseessä ei ole ollut pakkotila eikä syyntakeettomuus, ja A on ollut matkustajana vapaaehtoisesti. B kertoo sanoneensa A:lle, että tämä voisi mennä B:llä ”olevalla” moottoripyörällä sairaalaan. B:n ja A:n välisessä luonnollisessa kanssakäymisessä pyörän alkuperä ja käyttötarkoitus olisi tullut keskustelussa esille ilman varsinaista tiedusteluakin. Vastakkainen tulkinta olisi yleiselle elämänkokemukselle vieras tulkinta. Asiasta ei ole keskusteltu A:n sekavuuden johdosta. A ei voi vastuusta vapautuakseen perustellusti vedota mahdolliseen itse aiheuttamaansa päihtymystilaan eikä siihen, että moottoripyörästä ei ole edes keskusteltu. Kun asiasta ei ole käsiteltävän tapauksen olosuhteissa keskusteltu, kyseessä on tietoiseen riskinottoon rinnastuva tilanne. Näin ollen vaatimus siitä, että A tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää käyttöönoton luvattomuudesta, täyttyy. A:n henkilövahinko on aiheutunut hänen ollessaan luvattomasti käyttöön otetun moottoripyörän kyydissä matkustajana. Korvauksen suorittamiselle ei ole erityistä syytäkään, joten liikennevakuutuksesta ei olisi suoritettavissa korvausta.