Normit ja ohjeet 2019

ANSIONMENETYS (VahL 5:2 § 2 kohta)

Yleistä  

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n 2 kohdan mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä. VahL 5:2 a §:n mukaan korvausta määriteltäessä on otettava huomioon vahinkoa kärsineen työkyky, koulutus, aikaisempi toiminta, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautua, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.

Lähtökohtana liikennevahingoissa on täyden korvauksen periaate, ellei laissa ole toisin sanottu. Korvattavaa vahinkoa ovat kaikki ne työsuhteeseen tai yritystoimintaan liittyvät rahanarvoiset etuudet, jotka vahinkoa kärsineeltä jäävät saamatta liikennevahingossa saadun henkilövahingon seurauksena ellei toisin ole säädetty. Korvattavaa vahinkoa syntyy muun ohella saamatta jääneen palkan ja palkan lisien, lomarahan, erilaisten vuositulokseen tai pörssikurssiin sidottujen palkkioiden ja optioiden, voitto-osuuksien ja sosiaalietuuksien perusteella. Korvaus määräytyy kaikissa tapauksissa yksilöllisen selvityksen perusteella. Selvityksen puuttuessa tai sen ollessa riittämätön joudutaan korvaus arvioimaan tiedossa olevien seikkojen ja olosuhteiden perusteella kohtuuden mukaan.

Työkyvyttömyys voi ilmetä välittömästi tai pitkänkin ajan kuluttua liikennevahingosta. Käytännön vaikeuksia vahinkoa kärsineen ansiotason selvittelyssä voi syntyä tapauksissa, joissa työkyvyttömyys todetaan vasta pitkähkön ajan kuluttua liikennevahingosta. Näissä tapauksissa saatetaan joutua turvautumaan tilastotietoihin tai vertailuhenkilön tuloihin, jos sellaisia on saatavissa.

Lautakunta pitää suositeltavana, että vahinkoa kärsineen verotustiedot kerätään ja säilytetään 3 - 5 liikennevahinkoa edeltäneeltä vuodelta mahdollista vastaista tarvetta varten, jos vamman laatu on sellainen, että se saattaa uhata työkykyä. Mainitut selvitykset olisi syytä hankkia ja säilyttää, vaikka vahinkoa kärsinyt toipuisikin työkykyiseksi. Näin toimimalla voitaisiin vahinkohetken ansiotaso määritellä, jos vahinkoa kärsinyt tulee myöhemmin liikennevahingossa saatujen vammojen johdosta työkyvyttömäksi. Tämän aineiston avulla voitaisiin todeta myös vahinkoa kärsineen mahdollinen liikennevahinkovammoista johtuva tulojen aleneminen.

Liikennevakuutuksesta korvattava ansionmenetys arvioidaan aina itsenäisesti voimassa olevan oikeuden ja liikennevahinkolautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Mahdollisia muiden korvausjärjestelmien mukaisia korvausetuuksia ei sellaisenaan voida pitää osoituksena liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon määrästä.