Normit ja ohjeet 2019

Vanhuuseläkeiän huomioon ottaminen ansionmenetyskorvauksissa

Työeläkelain uudistus tuli voimaan 1.1.2017. Vanhuuseläkkeen alaraja nousee vaiheittain 63 vuodesta 65 vuoteen.

Lautakunta on antanut vuonna 2005 voimaan tulleen työeläkelain johdosta jatkuvia ansionmenetys- ja elatuksenmenetyskorvaustapauksia koskevan vanhuuseläkeikää ja korvauksen määrää koskevan soveltamisohjeen 11/2004.

Vanhuuseläkeikänä on liikennevahinkojen korvauskäytännössä vakiintuneesti pidetty 65 vuotta, ellei muuta eläkeikää ole osoitettu. Käytäntö perustuu liikennevahinkolautakunnan asiasta aikaisemmin antamiin ohjeisiin ja on yhdenmukainen VahL 5:2 b §: 4 kohdan mukaisen eläkeiän kanssa.

Lautakunta noudattaa edelleen pääsääntöisesti 65 vuoden vanhuuseläkeikää pysyvän työkyvyttömyyden perusteella suoritettavissa jatkuvissa ansionmenetyskorvauksissa, ellei tapauskohtaista syytä muun vanhuuseläkeiän soveltamiselle ole osoitettu.

Eläkkeen määräksi vanhuuseläkeiän jälkeen katsotaan pääsäännön mukaisissa tapauksissa 60 % kyseisen henkilön vuosiansiosta.

Niissä tapauksissa, joissa vahinkoa kärsineellä on pääsäännöstä poikkeava eläkeikä, käytetään ansiomenetyskorvausta suoritettaessa kyseistä yksilöllistä ikää eläkeikänä.

Poikkeus pääsäännön mukaisesta vanhuuseläkeiästä voidaan tehdä, jos vahinkoa kärsinyt työskenteli 65 ikävuoden jälkeen tai tätä tarkoittaviin järjestelyihin oli ryhdytty ennen liikennevahingon sattumista. Vanhuuseläkeiäksi katsotaan tällöin 68 vuotta, ellei muusta vanhuuseläkeiästä ole selvitystä. Poikkeavaa eläkeikää voidaan soveltaa myös, jos vahinkoa kärsinyt työskenteli sellaisessa ammatissa, johon liittyy pääsäännöstä poikkeava vanhuuseläkeikä.