Normit ja ohjeet 2019

VAHINKOA KÄRSINEEN OMAN MYÖTÄVAIKUTUKSEN VAIKUTUS KORVAUKSIIN

Moottoriajoneuvon kuljettajan oman myötävaikutuksen vaikutus moottoriajoneuvon kuljettajan henkilövahinkojen korvauksiin

Huolimattomuus ja tahallisuus

Jos vahingoittunut on aiheuttanut liikennevahingon sellaisella huolimattomuudella, että sitä voidaan pitää törkeänä, voidaan korvausta alentaa 1/3 -1/1.

Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, korvausta suoritetaan ainoastaan siltä osin kuin muut olosuhteet ovat vaikuttaneet vahingon syntymiseen.  Lähtökohtaisesti korvausta ei siis suoriteta. Tapauskohtaisen arvion perusteella voidaan kuitenkin korvausta suorittaa, jos vahinko on osaksi aiheutunut jostakin muusta syystä kuin vahinkoa kärsineen omasta moitittavasta menettelystä.

Jos tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella itselleen henkilövahingon aiheuttanut oli tekoa tehdessään ymmärrystä vailla, korvaukset suoritetaan kuitenkin täysimääräisinä.

Tässä sanottu koskee sekä mahdollisia vahinkoa kärsineelle itselleen maksettavia korvauksia että kuoleman johdosta maksettavia kulukorvauksia ja elatuksen menetyksen korvauksia (perhe-eläke).

Alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttö

Jos moottoriajoneuvon kuljettaja on ollut vahingon sattuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alainen tahi alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena ja sillä on syy-yhteys vahinkoon, on hänen henkilövahinkojensa korvauksia alennettava tai korvaus evättävä.

1) korvausta on alennettava, jos kuljettajalla todetaan 0,5 - alle 1,2 ‰ alkoholia veressä tai 0,22 - alle 0,53 mg/l alkoholia uloshengitysilmassa

2) korvaus voidaan suorittaa vain erityisestä syystä, jos kuljettajalla todetaan vähintään

1,2 ‰ alkoholia veressä tai vähintään 0,53 mg/l uloshengitysilmassa.

Huumaavien aineiden vaikutus ja alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutus on aina arvioitava tapauskohtaisesti kiinnittämällä huomiota muun ohella nautittujen aineiden lukuisuuteen ja niiden nautittuun määrään sekä analyysitulosten perusteella tehtyyn arvioon aineiden vaikutuksesta henkilön kykyyn kuljettaa moottoriajoneuvoa.

Tässä sanottu koskee sekä mahdollisia vahinkoa kärsineelle itselleen maksettavia korvauksia että kuoleman johdosta maksettavia kulukorvauksia ja elatuksen menetyksen korvauksia (perhe-eläke).

Moottoriajoneuvon luvattoman käyttöön oton vaikutus henkilövahinkojen korvauksiin

Jos vahinko on aiheutunut vahinkoa kärsineen ollessa luvattomasti käyttöön otetussa ajoneuvossa ja vakuutusyhtiö voi osoittaa hän tienneen ajoneuvon käyttöönoton luvattomuudesta, hänelle suoritetaan korvausta ajoneuvon liikennevakuutuksesta vain erityisestä syystä. Luvattomalla käytöllä tarkoitetaan rikoslain (39/1889) 28 luvun 9 a- 9 c §:ssä tarkitettuja rangasistavia tekoja. Korvausta ei siis voida suorittaa vahinkoa kärsineelle kuljettajalle tai matkustajalle, jotka ovat olleet tietoisia käyttöön oton luvattomuudesta. Todistustaakka tietoisuudesta on vakuutusyhtiöllä (liikennevakuutuslaki 49 §).

Erityinen syy voi olla esimerkiksi olosuhde, jotka kyseisessä tapauksessa tekee luvattomasti käyttöön otetulla ajoneuvolla ajoon lähtemisen tavanomaista huomattavasti vähemmän moitittavaksi.

Mahdollisen erityisen syyn ja matkustajan tietoisuuden osalta asia on ratkaistava tapauskohtaisen harkinnan perusteella ottamalla huomioon kaikki tapaukseen liittyvät seikat ja olosuhteet.

Lausunnon pyytäminen myötävaikutusta koskevassa kysymyksessä

Liikennevakuutuslain 66 §:n mukaan vakuutuslaitoksen on pyydettävä lautakunnalta lausunto jatkuvaa korvausta koskevassa asiassa ennen korvausasian ratkaisemista. Samoin lausunto on pyydettävä pysyvän haitan ja kivun ja säryn sekä muun ohimenevän haitan korvausten osalta, jos vamma on vaikea.  Liikennevahinkolautakunta tulkitsee em. 66 §:n määräystä niin, että niin kutsutuissa pakkoalisteisissa tapauksissa on koko vahinkoasia kaikkien korvausaiheiden ja mahdollisten esikysymysten osalta annettava lautakunnan tutkittavaksi. Näin ollen kysymys vahinkoa kärsineen mahdollisesta omasta myötävaikutuksesta puheena olevissa tapauksissa on myös saatettava lautakunnan tutkittavaksi. 

Myötävaikutusalennuksen soveltamista koskevat yleisohjeet

Liikennevahinkolautakunnan kokous

nro 14/24. 4. 1964 ptk:n 1 §

nro 64/ 2. 12. 1971 ptk:n 2 §

nro 19/13. 4. 1977 ptk:n 1 §

nro 80/21. 12. 1979 ptk:n 1 §

nro 42/7. 9. 1994 ptk:n 1 §

nro 1/2006 soveltamisohje 3.2.2006