Normit ja ohjeet 2019

Alle 18 -vuotiaana pysyvästi työkyvyttömäksi tulleen ansionmenetyksen korvaaminen (5:2 b §)

Jos henkilö menettää pysyvästi työkykynsä alle 18 vuoden iässä, sovelletaan hänen tapaukseensa vahingonkorvauslain 5 luvun 2 b §. Lähtökohtaisesti näissäkin tapauksissa ansionmenetys arvioidaan yksilökohtaisesti vahinkoa kärsineen henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä koulutus- ja ammattisuunnitelmiensa perusteella. Suunnitelmia arvioitaessa kiinnitetään huomiota niiden toteuttamiskelpoisuuteen.  Arviossa on kiinnitettävä huomiota myös vahinkoa kärsineen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten terveydentilaan ennen liikennevahinkoa ja mahdollisiin erityislahjakkuuksiin, joilla olisi voinut olla merkitystä hänen ansiotuloihinsa vastaisuudessa. Henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutus ansionmenetyksen korvaukseen voi olla korottava tai alentava.

Mahdollisilla koulutus- ja ammattisuunnitelmilla sekä erityislahjakkuuksilla on sitä suurempi merkitys mitä lähempänä 18 vuoden ikää vammautuminen tapahtuu.

Vahinkoa kärsineen lähiomaisten koulutusta, ammattia, työttömyyttä tai muita heidän henkilöönsä liittyviä seikkoja ei oteta arviossa huomioon.  Mahdollisia sukupuolesta johtuvia tuloeroja ei oteta huomioon arviota tehtäessä.  Henkilökohtaisena ominaisuutena ei voida myöskään ottaa huomioon vahinkoa kärsineen mahdollista kuulumista ryhmään, esimerkiksi kielelliseen tai etniseen vähemmistöön, johon kuuluvien henkilöiden keskimääräinen ansiotaso poikkeaa suomalaisten keskimääräisestä ansiotasosta.

Esitys jatkuvaksi ansionmenetyksen korvaukseksi valmistellaan vahingon jälkeen niin pian kuin pysyvä työkyvyttömyys voidaan todeta.  Jatkuva ansionmenetyksen korvaus vahvistetaan vahinkoa kärsineen loppuiäksi yhdellä kertaa 5:2 b §:n 1-3 kohtien mukaisesti tai henkilökohtaisen arvion mukaan.

5:2 b §:n 4 kohdan mukainen vanhuuseläkeiän jälkeinen korvaus voidaan määrittää vasta vahinkoa kärsineen saavutettua 65 vuoden iän ja kun vahvistetut korvaukset sekä niille kertyneet indeksikorotukset ovat tiedossa. 

Säännöksen tavoitteena on, että ansionmenetyksen korvaus seuraa likimääräisesti Suomessa asuvien henkilöiden keskimääräistä ansiotuloa.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 b §:n

1. kohdan mukaan 18 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 18 - 22 -vuotiaiden henkilöiden keskimääräinen valtionveron alainen ansiotulo,

2. kohdan mukaan 23 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 23 - 34 -vuotiaiden kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen ansiotulo,

3. kohdan mukaan 35 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 35 - 64 -vuotiaiden kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen ansiotulo ja

4. kohdan mukaan 65 vuotta täyttäneen vanhuuseläkkeen määräksi katsotaan se vanhuuseläkkeen määrä, johon hänellä olisi työeläkelain (395/1961) mukaan ollut oikeus 1 - 3 kohdan mukaisten ansiotulojen perusteella. 

Valtioneuvosto vahvistaa vuosittain 1 - 3 kohdissa tarkoitetut ansiotulojen määrät asetuksella. (Uusin valtioneuvoston asetus 390/2018).

Vahinkoa kärsineen saavuttaessa 4 kohdan tarkoittaman vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän on vakuutuslaitoksen selvitettävä ja laskettava esitystään varten eläkkeen määrä työeläkelain asianmukaisten määräytymisperusteiden mukaan.  Maininta vanhuuseläkettä koskevasta erillisestä esityksestä 65 vuoden iässä on sisällytettävä eläke-esitykseen ja liikennevahinkolautakunnan antaman lausunnon jälkeen annettavaan vakuutuslaitoksen päätökseen.

Edellä selostettua vakioitua ansiomenetyskorvausta ei määrätä siltä ajalta, jolloin vahinkoa kärsinyt ei ole täyttänyt 18 vuotta. Tältä ajalta ansionmenetys määritellään siis aina yksilöllisesti niiden ansiotulojen perusteella, jotka vahinkoa kärsineellä olisi ollut ennen 18 vuoden ikää. Arvioon vaikuttavat myös mahdolliset ennen vahinkoa tiedossa olleet ansioiden kehittymisnäkymät ja koulutus- sekä opiskelusuunnitelmat. Työuran alettua jo ennen kuin vahinkoa kärsinyt on täyttänyt 18 vuotta, on uran mahdolliseen jatkumiseen ja kehittymiseen kiinnitettävä huomiota riippumatta siitä mitä VahL 5 luvun 2 b §:ssä sanotaan. Yksilöllisille tekijöille on annettava sitä suurempi painoarvo mitä pysyvämmäksi varhainen uravalinta voidaan arvioida. 

Jos vahinkoa kärsineen erityinen lahjakkuus todetaan myöhemmässä kehitysvaiheessa, voidaan aikaisemmin vahvistettu VahL 5:2 b §:n mukainen normitettu jatkuva ansiomenetyksen korvaus muuttaa yksilölliseen arvioon perustuvaksi korvaukseksi.

Ohjetta sovelletaan 1.1.2006 tai sen jälkeen sattuneisiin liikennevahinkoihin.