Normit ja ohjeet 2021

Matkustajan oma myötävaikutus LV 06/734

Lautakunnan istunto

A oli matkustajana henkilöautossa, joka suistui tieltä. Kansanterveyslaitoksen verenalkoholipitoisuutta näytteenottohetkellä koskevan lausunnon mukaan autoa kuljettaneen B:n verenalkoholipitoisuus 1,5 tuntia ajon jälkeen oli rinnakkaismääritysten tuloksena virheriskiarvion vähennyksen jälkeen 2.27 ‰. B:n oikea alaraaja oli tapahtumahetkellä kipsattuna polvitaipeeseen saakka.

Liikennevahinkolautakunta oli 19.4.2005 antanut kyseisessä liikennevahinkoasiassa lausunnon A:n kärsimien henkilövahinkojen perusteella liikennevakuutuksesta maksettavien korvausten alentamisesta liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentin (114/2002) nojalla. Tuolloin lautakunta katsoi, että korvauksia oli kohtuullista alentaa yhdellä kolmasosalla (1/3) A:n törkeän huolimattomuuden perusteella.

Vakuutusyhtiö pyysi nyt liikennevahinkolautakunnalta lausuntoa A:n asiassa muun muassa pysyvän vian ja haitan sekä kivun ja säryn osalta.

Liikennevahinkolautakunta ilmoitti välitoimena vakuutusyhtiölle ottavansa asian uudelleen käsittelyyn myötävaikutusalennuksen osalta ja varasi yhtiölle tilaisuuden antaa selvitys yhtiön kannasta myötävaikutusalennusta koskevaan kysymykseen huomioon ottaen korkeimman oikeuden tuomiosta 2005:145 ilmenevä lain tulkintaa koskeva periaate.

Yhtiö totesi lausumassaan, että A ja auton kuljettaja B olivat esitutkinnassa kertoneet liikennevahinkoa edeltävistä tapahtumista osittain ristiriitaisesti, ja että liikennevahinkolautakuntaan toimitetut lausunnot olivat olleet vielä suuremmassa ristiriidassa auton kuljettajan poliisitutkinnassa antamaan lausuntoon nähden. Yhtiö viittasi lautakunnan asiassa LV 05/52 antamaan lausuntoon, jonka mukaan lautakunta katsoi tulleen selvitetyksi, että A:lla oli ollut mahdollisuus tehdä havaintoja siitä, että auton kuljettaja oli ollut alkoholin vaikutuksen alainen ajoon lähdettäessä. Ottaen huomioon kuljettajan vahvan humalatilan ja sen, että hänellä oli ajamista vaikeuttanut kipsi jalassa, yhtiö katsoi edelleen, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan vaikuttanut henkilövahinkonsa syntymiseen.

Edelleen vakuutusyhtiö totesi, että yleisen oikeusperiaatteen mukaisesti oikeuskäytännöllä ei ole taannehtivaa vaikutusta jo ratkaistuihin tapauksiin nähden. Toisaalta tapausten uudelleen käsittely asettaa vahinkoa kärsineet eriarvoiseen asemaan sen perusteella, tuleeko heidän asiansa liikennevahinkolautakunnassa uudelleen vireille oikeuskäytännön muuttumisen jälkeen. Myötävaikutusalennuksesta oli annettu 21.10.2004 korvauspäätös muutoksenhakuohjeineen, eikä korvauspäätöksestä valitettu. Näin ollen yhtiö katsoi, että myötävaikutusalennusta ei tule ottaa uudelleen käsiteltäväksi A:n osalta.

A antoi vastineensa yhtiön lausuman johdosta. Vastineessaan A katsoi, ettei asiassa pitäisi olla mitään epäselvää, koska B:n kuulustelukertomuksessa oli selvästi mainittu, milloin A oli ollut hänen kyydissään. A totesi, että jo aikaisemman lautakuntakäsittelyn yhteydessä annetut selvitykset tapahtumista ja todistajanlausunnot kertoivat tapahtumien kulusta. A kertoi myös, ettei juuri kiinnittänyt huomiota B:n tilaan autoon mennessään, koska oli riidellyt B:n kanssa edellisenä päivänä ja koska hän oli ollut todella väsynyt. Turvavyötä A ei ollut käyttänyt matkan lyhyyden vuoksi. Liikennevahinkoa ei A:n mielestä olisi tapahtunut, ellei B olisi säikähtänyt tielle juossutta koiraa.

A:n vastineessa oli liitteenä B:n lausunto, jonka mukaan vakuutusyhtiö oli tulkinnut väärin hänen kuulustelupöytäkirjasta ilmenevää kertomustaan. B kertoi lähteneensä A:n pellolle autollaan ja A traktorilla. He viipyivät noin tunnin ajan, B autossaan pellon laidalla ja A traktorin sekä paalaimen kanssa pellolla. A oli B:n mukaan hänen kyydissään ainoastaan silloin, kun he lähtivät pellolta takaisin.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Myötävaikutusalennus

Lautakunta totesi, että vakuutusyhtiö oli antanut vuonna 2004 korvauspäätöksen, jonka mukaan A:lle liikennevahingossa aiheutuneiden henkilövahinkojen perusteella maksettavia korvauksia alennettiin yhdellä kolmasosalla (1/3) liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentin (1144/2002) nojalla. A:n pyydettyä asiasta liikennevahinkolautakunnan lausuntoa, lautakunta antoi asiassa LV 05/52 lausunnon, jonka mukaan lautakunta katsoi yhtiön tekemän myötävaikutusalennuksen kohtuulliseksi.

Korkein oikeus on 31.12.2005 antanut ennakkopäätöksen KKO:2005:145, jossa korkein oikeus katsoi, että liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momenttia (656/1994) voitiin tulkita ja siten sitä myös oli tulkittava yhteisön oikeuden edellyttämällä tavalla. Ottaen huomioon neuvoston direktiivien 84/5/ETY ja 90/232/ETY määräykset ja niiden tavoitteet, niin kuin yhteisöjen tuomioistuin on niitä tulkinnut, korkein oikeus katsoi, ettei ole direktiivien mukaista evätä ajoneuvon matkustajalta liikennevakuutuskorvausta kuljettajan humalatilan vahvuudesta riippuvalla kaavamaisella perusteella. Sen sijaan silloin, kun matkustaja on itse myötävaikuttanut vahinkonsa aiheutumiseen, kunkin tapauksen tosiseikkojen perusteella on erikseen arvioitava tämän myötävaikutuksen merkitystä oikeuteen saada korvausta. Yhteisön oikeuden mukaan korvausta voidaan kuitenkin rajoittaa vain silloin, kun tapahtumaolosuhteet ovat olleet poikkeukselliset, eikä rajoittaminen saa olla suhteetonta. Korkein oikeus katsoi, että kyseisessä tapauksessa vallinneissa olosuhteissa pelkästään se, että vahinkoa kärsineet olivat vapaaehtoisesti olleet autossa tietoisena kuljettajan humalatilasta ja että he olivat näin menetellessään hyväksyneet kuljettajan humalatilan johdosta kasvaneen onnettomuusriskin, ei merkinnyt sellaista itselle aiheutettua vahinkoa, jonka johdosta heidän oikeuttaan korvaukseen henkilövahingoista olisi voitu rajoittaa.

Lautakunnan näkemyksen mukaan myös liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momenttia (114/2002) olisi tullut tulkita yhteisön oikeuden edellyttämällä tavalla edellä mainitusta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmeneviä periaatteita noudattaen jo silloin, kun myötävaikutusalennuksen edellytyksiin otettiin kantaa ensimmäisen kerran. Ottaen lisäksi huomioon, että vakuutusyhtiön korvauspäätös tai liikennevahinkolautakunnan lausunto ei voi saada oikeusvoimaa, lautakunta katsoi voivansa käsitellä myötävaikutusalennusta koskevaa asiaa tässä yhteydessä huolimatta aikaisemmin asiassa LV 05/52 antamastaan lausunnosta.

Ottaen huomioon liikennevakuutuslain direktiivien mukaisen tulkinnan lautakunta katsoi, että A ei ollut törkeällä huolimattomuudellaan myötävaikuttanut kärsimäänsä henkilövahinkoon pelkästään sillä perusteella, että hän oli ollut autossa tietoisena kuljettajan humalatilasta ja alaraajakipsauksesta johtuneesta ajokyvyn heikentymisestä sekä sen johdosta kasvaneesta onnettomuusriskistä. Näin ollen A:lle suoritettavia korvauksia ei tulisi alentaa liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentin (1144/2002) nojalla.

Lautakunta oli yksimielinen.