Lautakunta

Seisonta-ajan korvaus. Kuljettajan palkka.

LV 15/695

Istunto 27.11.2015

TAPAHTUMATIEDOT

Taksikäytössä oleva henkilöauto oli vaurioitunut liikennevahingossa. Vakuutusyhtiö korvasi ajoneuvon korjausajalta (3 vrk) laskennallisen vuokra-autokulun vähennettynä omavastuuosuudella. Vakuutusyhtiö totesi korvauspäätöksessään lisäksi, että taksiyrittäjän tulisi käyttää sijaisajoneuvoa, kun ajoneuvon seisonta-aika on 3 vuorokautta.

LAUSUNTOPYYNTÖ

Vahinkoa kärsinyt vaati lausuntopyynnössään korvausta todellisten kulujen mukaan. Hän oli maksanut korjausajalta kuljettajan palkkoja. 

VASTINE

Vakuutusyhtiö totesi vastineessaan, että lausunnonpyytäjällä olisi ollut oikeus käyttää sijaisautoa kyseisessä tapauksessa. Koska näin ei ole menetelty, on vakuutusyhtiö suorittanut laskennallisen korvauksen tältä osin.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n 1 momentin mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.

Liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin mukaan liikennevahingon korvaus määrätään noudattaen vahingonkorvauslain (412/74) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 5, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n säännöksiä

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvon alennus ja tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Liikennevakuutuksesta voidaan korvata vain liikennevahingosta todellisuudessa aiheutunut vahinko, jonka aiheutumisesta vahingonkärsineellä on näyttötaakka.

Liikennevakuutuksen perusteella suoritettavaa korvausta määritettäessä lähtökohtana on, että vahinkoa kärsineelle tulee korvata vahingosta aiheutunut menetys kokonaisuudessaan täyden korvauksen periaatteen mukaisesti. Vahinkoa kärsinyt ei saa kuitenkaan vahingonkorvauksen ansiosta hyötyä vahinkotapahtumasta. Korvausta määrättäessä on lisäksi otettava huomioon yleinen vahingonkorvausoikeudellinen periaate, jonka mukaan vahinkoa kärsineen velvollisuutena on rajoittaa korvattavan menetyksen määrää mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Tässä tapauksessa lausunnonpyytäjä on todennut joutuneensa maksamaan kuljettajan palkkoja ja vaatinut korvausta todellisten tappioiden mukaan (arvio noin 330 e/pv). Vakuutusyhtiö on suorittanut kolmelta vuorokaudelta päivävuokran 95 euroa vähennettynä 6 %:n omavastuuosuudella

Lautakunta toteaa, että lähtökohtaisesti vaurioituneen ajoneuvon omistajan voidaan edellyttää käyttävän toista ajoneuvoa liikennevahingossa vaurioituneen ajoneuvon sijasta taksitoimintaan.Taksiautoilijan on katsottu voivan hankkia sijaisauton 2-3 päivän kuluessa.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa seisonta-aika oli vain kolme vuorokautta. Lausunnonpyytäjällä ei ilmoituksensa mukaan ollut vara-autoa. Koska kyseessä oli näin lyhyt seisonta-aika, lautakunta katsoi, että lausunnonpyytäjällä oli oikeus seisonta-ajan korvaukseen ja kuljettajan palkkaan kolmelta vuorokaudelta.

Lautakunta suositti vakuutusyhtiön korvauspäätöksen muuttamista edellä mainituin tavoin.  

Lautakunta oli yksimielinen.

Vuosikertomukset