Lautakunta

Tahallisuus. Syyntakeisuus. Muut olosuhteet.

LV 05/1366 lautakunnan istunto

TAPAHTUMATIEDOT

A oli menehtynyt liikennevahingossa, kun hänen kuljettamansa henkilöauto oli siirtynyt vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmännyt siellä vastaantulevaan ajoneuvoyhdistelmään.

Vakuutusyhtiö katsoi A:n aiheuttaneen kuolemansa tahallaan ja eväsi A:n kuolinpesän korvausvaatimukset liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentin nojalla.

A:n puoliso katsoi lausuntopyynnössään A:n olleen vakuutustapahtuman aiheuttaessaan syyntakeettomassa tilassa, eikä vakuutusyhtiöllä siten ole ollut oikeutta evätä liikennevakuutuslain mukaista korvausta.

Vastineessaan vakuutusyhtiö viittasi liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momenttiin sekä vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momenttiin ja katsoi edelleen, ettei A:n henkilövahinko ole liikennevakuutuksen perusteella korvattava.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.

Liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentin (1144/2002) mukaan jos joku on tahallisesti aiheuttanut itselleen henkilövahingon, korvausta suoritetaan ainoastaan siltä osin, kuin muut olosuhteet ovat vaikuttaneet vahingon syntymiseen. Jos joku on törkeällä huolimattomuudella myötävaikuttanut kärsimänsä henkilövahingon syntymiseen, voidaan korvausta alentaa tai se evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.

Lautakunta totesi, että esitetyn selvityksen perusteella oli riidatonta, että A oli aiheuttanut itselleen henkilövahingon edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla ja lausuntopyyntö koski vakuutusyhtiön oikeutta vedota kyseiseen lainkohtaan liikennevakuutuksesta maksettavien korvausten epäämiseksi.

Liikennevakuutuslain 7 §:n muutos 1144/2002 on tullut voimaan 1.2.2003. Hallituksen esityksessä liikennevakuutuslain 7 §:n muuttamisesta (hallituksen esitys 223/2002) todetaan, että lain 7 §:n 1 momentti sisältää säännökset tahallaan itselleen aiheutetun henkilövahingon tai törkeän huolimattomuuden seurauksista oikeuteen saada korvausta liikennevakuutuksen perusteella. Jos henkilövahinko on aiheutettu itselle tahallaan, vakuutusyhtiö ei olisi pääsääntöisesti velvollinen suorittamaan korvausta. Hallituksen esityksen mukaan korvauskäytännössä on yleisesti tahallisuuteen perustuvissa liikennevahinkotilanteissa evätty vahingonkärsineelle suoritettava korvaus yleensä kokonaan sekä henkilö- että omaisuusvahingoissa. Lain 7 §:n 1 momentin säännöksellä ei ole tarkoitettu muuttaa aiempaa korvauskäytäntöä.

Vakiintuneesti on katsottu, että mikäli vahinkoa kärsinyt aiheuttaessaan vakuutustapahtuman oli sellaisessa mielentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta, eli oli syyntakeeton, ei korvausvelvollinen vakuutuslaitos voi vedota tahallisuuteen korvauksen epäämisen perusteena. Tämä periaate ilmenee vakuutussopimuslain (543/1994) 36 §:stä. Rikosoikeudellisen määritelmän mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt.

Lautakunta totesi, että Vakuutuslautakunnan lausunnossa VKL 264/01 muotoillun kannan mukaisesti syyntakeisuutta arvioitaessa on normaalisti pidettävä riittävänä, että arvio voidaan perustaa käytettävissä oleviin vahinkoa välittömästi edeltäneisiin psykiatrisiin tietoihin vakuutetun tilasta.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:lla oli ollut eriasteisia hoitoa vaativia psyykkisiä oireita ainakin 13-vuotiaasta lähtien. A oli kärsinyt pitkäaikaisesta masennuksesta ja lisäksi A:lla ilmoitettiin olleen muutama lyhytkestoinen psykoottinen häiriöjakso. Vuoden 1998 toukokuusta vuoden 2001 joulukuuhun hän oli ollut hoidettavana mielenterveystoimistossa diagnoosilla äkillinen, pääasiassa harhaluulo-oireinen psykoottinen häiriö ja vuoden 2004 helmikuusta vuoden 2005 tammikuuhun samalla diagnoosilla. Viimeisimmän hoitojakson alkaessa A:lle oli aloitettu neurolepti- ja masennuslääkitys. Syksyn aikana hänelle oli tullut psykoottisia oireita, joita lääkityksen aloittaminen oli helpottanut. Kevään kuluessa A:lla oli esiintynyt joitain kertoja uudelleen pelkotiloja, mutta kaiken kaikkiaan hänen vointinsa oli tasaantunut, ja lokakuussa oli päätetty neuroleptilääkityksen lopettamisesta sivuvaikutusten vuoksi. Masennuslääkityksen A oli lopettanut jo keväällä. A:n unihäiriöihin aloitettiin antipsykoottinen lääkitys. Hän oli alkanut tulla huonouniseksi joulukuussa, mutta ei ollut ottanut tarvittavaa lääkettä käyttöön. Viimeinen vastaanotto mielenterveystoimistossa oli ollut kymmenen päivää ennen liikennevahinkoa, jolloin psykoottisuutta ei ollut todettu.

A:n puolison mukaan liikennevahinkoa edeltävänä päivänä A oli kertonut nukkuneensa ainoastaan tunnin ja hänen ruokahalunsa oli kadonnut viimeisten kolmen päivän aikana kokonaan. Liikennevahinkopäivänä A oli aiemmista suunnitelmista poiketen halunnut lähteä yksin vastaanotolle mielenterveystoimistoon. Puoliso oli saanut puhelimitse tekstiviestin A:lta hetkeä ennen liikennevahinkoa. Liikennevahinkoa seuraavana päivänä puoliso oli saanut postissa A:n kirjoittaman kirjeen, joka oli päivätty liikennevahinkopäivänä ja jonka puoliso oli ymmärtänyt tekstin sisällöstä olevan jäähyväiskirje hänelle. Lisäksi puoliso oli löytänyt kotoa A:n laatiman kirjoitelman, jossa kuvataan eräällä sivulla tilannetta, jossa pyöräilevä poika joutuu kuorma-auton alle. Puolison mukaan A ei puhunut itsetuhoaikeistaan muille.

Liikennevahingon toinen osapuoli, ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja kertoi A:n kuljettaman auton tulleen suoraan ajoneuvoyhdistelmää kohti noin 4-5 sekunnin päässä kohtaamisesta. A ei ollut jarruttanut lainkaan ja hän oli katsonut suoraan ajoneuvoyhdistelmän kuljettajaa kohti autojen törmätessä toisiinsa.

Lautakunnan pyytämässä asiantuntijalausunnossa todettiin, että A:lla oli esiintynyt liikennevahingon aikoihin sekä psykoottisia oireita että masennusoireita. Lisäksi psykoottisia oireita oli ilmoitettu olleen myös välittömästi ennen liikennevahinkoa, jolloin A oli viestittänyt itsemurha-aikeistaan. Lausunnon mukaan A oli kuitenkin ymmärtänyt tulevan itsemurhansa merkityksen, eivätkä hänen psykiatriset sairautensa myöskään olleet heikentäneet hänen havaintokykyään. Psykiatriselta kannalta lausunnossa ei voitu luotettavasti ottaa kantaa siihen, kuinka A:lla esiintynyt toisaalta psykoottinen oireisto ja toisaalta masennusoireisto olivat vaikuttaneet hänen motivaatioonsa tehdä itsemurha. Lausunnossa katsottiin, että A:n psykiatrinen oireisto ei todennäköisellä tasolla ole aiheuttanut sitä, että hän olisi ollut ymmärrystä vailla aiheuttaessaan liikennevahingon. Psyykkiset oireet olivat kylläkin saattaneet alentaa A:n syyntakeisuutta.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella lautakunta katsoi olevan ilmeistä, että A oli liikennevahingon aiheuttaessaan kärsinyt sekä psykoottisista oireista että masentuneisuudesta. Viimeisellä käynnillä mielenterveystoimistossa kymmenen päivää ennen liikennevahinkoa A:lla ei kuitenkaan todettu psykoottisuutta, eikä hänen ollut todettu sairastaneen skitsofreniaa. A:lle ei myöskään ollut asetettu persoonallisuushäiriö- tai impulssikontrollin häiriintymisdiagnoosia, eikä hänellä ollut neurologisia sairauksia tai älyllistä kehitysvammaisuutta.

Vaikka A:n ennen liikennevahinkoa lähettämän viestin sisältö viittaisi tietynasteiseen psykoottisuuteen, lautakunta katsoi ottaen huomioon A:n terveydentilasta esitetyn selvityksen ohella erityisesti hankkimansa asiantuntijalausunnon asiassa jääneen näyttämättä, että hänen psyykkinen tilansa olisi ennen liikennevahinkoa huonontunut siinä määrin, että hänen voitaisiin katsoa olleen täysin syyntakeettomassa tilassa. Lautakunta ei katsonut, että A oli ollut kykenemätön ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai että hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään oli ratkaisevasti heikentynyt mielenterveydellisistä syistä välittömästi ennen liikennevahinkoa. A:n psykiatristen oireiden on kuitenkin katsottava myötävaikuttaneen hänen menettelyynsä, eli A oli jossain määrin alentuneesti syyntakeinen.

Lautakunta totesi, että aikaisemmassa käytännössään lautakunta on vakuutussopimuslain 36 §:n nojalla katsonut, että vahinkoa kärsineen alentunut syyntakeisuus ei ole ollut peruste korvausten maksamiselle, vaan että korvaus tulisi näissä tapauksissa evätä kokonaan. Lautakunta katsoi kuitenkin että alentuneen syyntakeisuuden vaikutus voidaan huomioida liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuna, vahingon syntymiseen vaikuttavana muuna olosuhteena. Lautakunta arvioi A:n psykiatristen oireiden vaikutuksen osuuden vahingon syntymiseen olleen yhden neljäsosan (1/4), minkä vuoksi vastaava osuus vahingosta tulisi korvata liikennevakuutuksen perusteella.

Lautakunta oli yksimielinen.

Vuosikertomukset