Lautakunta

Sijaisauton vuokrauskustannukset

LV 09/1437

Lautakunnan istunto

K:n henkilöauto vaurioitui liikennevahingossa. Vahingosta korvausvastuussa oleva vakuutusyhtiö myönsi K:lle sijaisauton työmatkoja varten. Yhtiö oli vuokra-autoa myöntäessään ilmoittanut K:lle, että se tulee maksamaan sijaisautokorvauksen vuokraamon A- tai B-luokan ajoneuvon mukaan. Näin ollen yhtiö eväsi K:n vaatimuksen lisäkorvauksesta, joka syntyi K:n vuokrattua automaattivaihteisen auton. Perusteluinaan yhtiö viittasi liikennevahinkolautakunnan hyväksymään käyttötarpeeseen ja katsoi, että käyttötarve huomioon ottaen A- tai B-luokan ajoneuvo oli tässä tapauksessa perusteltu ja riittävä.

K vaati lausuntopyynnössään, että hänelle suoritetaan korvausta siitä hinnanerotuksesta, joka syntyi vakuutusyhtiön hänelle korvaaman sijaisauton (normaalivaihde) ja hänen itse maksamansa automaattivaihteisen auton välillä. Vaatimustaan K perusteli sillä, että vaurioitunut auto oli automaattivaihteinen. Hän on ajanut vain automaattivaihteella vuodesta 1995 lähtien. Liikenneturvallisuuden vuoksi olisi ollut vaarallista lähteä liikenteeseen manuaalivaihteisella autolla, jonka hallinta olisi ollut hänelle ja muille riski.

Yhtiö totesi lausuntopyynnön johdosta antamassaan vastineessa, että yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on pyrittävä rajoittamaan korvattavan vahingon määrää. Liikennevakuutuksen korvauskäytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun sijaisauto ylipäätään tulee korvattavaksi, maksetaan kustannuksista enintään vaurioitunutta autoa malliltaan ja hintaluokaltaan vastaavan auton vuokraamisesta aiheutuneet kulut. Yksilölliset ominaisuudet, kuten pelkotilat, eivät vaikuta sijaisautosta maksettavaan korvaukseen korottavasti.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.

Liikennevahinkolautakunnasta annetun lain (441/2002) 4 §:n 2 momentin mukaan lautakunta voi antaa yleisiä soveltamissuosituksia liikennevakuutuslain mukaisissa korvausasioissa ja liikennevakuutuslain soveltamisen kannalta periaatteellisissa kysymyksissä. Liikennevahinkolautakunta on antanut liikennevahinkojen korvaustoimen yhtenäistämistä varten normeja ja ohjeita, jotka lautakunta on ottanut esitettyjen selvitysten ohella huomioon lausuntoa antaessaan.

Vakiintuneen liikennevahinkojen korvauskäytännön perusteella ajoneuvon korjausajalta maksetaan seisonta-ajan korvausta, jonka määrä perustuu liikennevahinkolautakunnan vuosittain vahvistamiin normikorvauksiin. Mikäli vahinkoa kärsinyt osoittaa tarvitsevansa ajoneuvon seisonta-aikana sijaisautoa perustellusta syystä, seisonta-ajan korvauksen sijaan voidaan korvata sijaisauton vuokrauskustannuksia. Jos vaurioituneen auton tilalle on vuokrattu toinen, korvataan huomioon ottaen käytön laatu vuokrauksesta johtuvista kustannuksista enintään vaurioitunutta autoa malliltaan ja hintaluokaltaan vastaavan auton vuokraamisen kokonaiskustannuksista 94 %.

Asiassa oli riidatonta, että K:lla oli ollut käyttötarveselvityksen perusteella oikeus ottaa käyttöönsä sijaisauto liikennevahingossa vaurioituneen ajoneuvon korjausajalle. Käyttötarveselvityksen mukaan hän tarvitsi autoa pääasiassa työmatkoihinsa (32 km). Vuokra-autoa koskevan laskun mukaan K:lla oli ollut sijaisauto käytössään kolme vuorokautta.

Yhtiö oli sijaisautoa myöntäessään ilmoittanut K:lle, että se korvaa ainoastaan autovuokraamon A- tai B-luokan auton. Nyt vuokrattu auto kuului kalliimpaan luokkaan, sillä K:lta oli vuokra-autolaskussa veloitettu lisämaksu auton kuulumisesta korkeampaan kategoriaan. Tarkempaa selvitystä siitä, oliko A- ja B-luokissa ollut tarjolla automaattivaihteista vuokra-autoa, ei ole esitetty.

Lautakunnan normeissa ja ohjeissa ei ole tarkemmin yksilöity, millaiseen vuokra-autoon vahinkoa kärsineellä on erilaisissa tilanteissa oikeus. Käytön laatu huomioiden korvataan kuitenkin enintään vaurioitunutta autoa malliltaan ja hintaluokaltaan vastaavan auton vuokraamisesta aiheutuvia kustannuksia. Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineellä on velvollisuus omalta osaltaan rajoittaa aiheutuvaa vahinkoa. Koska vahinkoa kärsineen oikeuteen saada tietynlainen vuokra-auto vaikuttaa vuokra-auton käytön laatu, voi hän joutua korjausaikana tyytymään myös vaurioitunutta ajoneuvoa alemman luokan vuokra-autoon.

Lautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan K:n vaurioitunut auto oli automaattivaihteinen. K:n mukaan hän oli ajanut vain automaattivaihteisella ajoneuvolla vuodesta 1995 lähtien. Lautakunta katsoi liikenneturvallisuustekijät huomioon ottaen, että K:lla oli tässä tapauksessa ollut oikeus ottaa automaattivaihteinen vuokra-auto. Vuokra-auto ei ollut myöskään ollut malliltaan ja hintaluokaltaan vaurioitunutta ajoneuvoa parempi.

Lautakunta suositti, että yhtiö suorittaisi K:lle lautakunnan normien ja ohjeiden mukaisen korvauksen K:n käyttämästä vuokra-autosta.

Lautakunta oli yksimielinen.

Vuosikertomukset